KAIKELLA ON MÄÄRÄAIKA

[Jukka]

Aika on puhua ja aika olla vaiti. Nämä sanat ovat tänään olleet mielessäni, kun ajattelin jakaa jotakin Herran seurassa oppimastani -mutta se ei onnistunut. Yrityksistäni huolimatta en pystynyt pukemaan sanoiksi ”Sanasta näkemääni”. Koen, ettei vielä ole aika puhua. Ajattelen, että jotakin minussa täytyy tapahtua ja kypsyä, ennen kuin on oikea aika puhua ja jakaa saamiaan kallisarvoisia helmiä muille Jeesuksen opetuslapsille. Joku lukijoista voi olla samanlaisessa elämäntilanteessa?

Jos voisin ilmituoda, uskoisitte!
Voi, jospa sanoiks saisin, mitä näin!
Mutta kuinka selostaisin, et uskoisitte,
jos ei Hän itse saavu selittäin.

Olen omassa elämässäni kokenut, ja uskonystävieni elämässä havainnut sen tosiasian, että kun olemme saaneet Jumalalta näyn omalla 'kirkastusvuorellamme', niin ryhdymme omin päin sitä innokkaasti toteuttamaan. Tällainen omin voimin ponnistelu johtaa ennemmin tai myöhemmin masennukseen ja epäonnistumiseen. Meiltä voi viedä kauan aikaa, ennen kuin ymmärrämme, että näyn näkemisen ja sen toteutumisen välillä on aika, jolloin Jumala muokkaa meitä näkemämme näyn mukaiseen muotoon. Se ei tapahdu kirkastusvuorella vaan syvällä laaksossa, jossa meitä kohtaa monet iskut ja ahdistukset – usein myös pitkäkin ajanjakso, jolloin Jumala on hiljaa. Oi jospa osaisimme siinä pysyä paikallamme ja antaa Jumalan riisua meitä kaikesta omastamme, joka estää Hänen nimensä kirkastumisen vaelluksemme ja palvelutehtävämme kautta. Synkätkin pilvet ja Jumalan vaitiolo ei ole merkki siitä, etteikö Jumala olisi mukanamme, vaan merkki juuri siitä, että Hän on mukanamme. ”Pilvi ja pimeys on Hänen ympärillään” (Ps. 97:2) ”Hän on ääneti, sillä Hän rakastaa Sinua, Hän sinusta riemulla riemuitsee” (Sef. 3:17).

Näemmekö Hänet pilvessämme tänään? Luotammeko Häneen silloinkin, kun Hän on ääneti? Jaksammeko kärsivällisesti odottaa hiljaa, kunnes Hän on valmistanut meidät työpöydällänsä sopivaksi käyttöään varten. ”Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi, kätki minut kätensä varjoon; hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut viineensä” (Jes. 49:2). Kun Sankari sitten ottaa itse tekemänsä nuolen viinestään ja lähettää sen matkaan, niin se tekee sen tehtävän jota varten Hän sen valmisti, piti tallella ja lähetti omalla ajallaan matkaan.

[talutettava]

Kypsää pohdiskelua sinulta jukka1954.

Koen itsekin samalla tavalla omalta kohdaltani.
Koulutus on vielä kesken.

Jumala antaa kasvun ja varustaa työntekijänsä.
Hänellä on tiedossa oikeat ajat.

Profeetta Habakuk kirjoittaa Herran sanoja ( 2:3 )

Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.

Ja huomiosi väsymisestä, jos pyrimme toimimaan omasta voimastamme, on oikea.

On esimerkkejä ihmisistä, jotka kertovat loppuunpalaneensa julistustyössä.
Voiko niin olla? Eikö Herra anna voimaa palvelijalleen?

[Jukka]

Palstaa lukeneet ovat ehkä panneet merkille, etten ole aikoihin kirjoittanut tänne; mm aloitukseni aiheista "henki ja sielu" sekä "tieto" jäivät keskeneräisiksi - toistaiseksi. Tämä johtuu siitä, että olen ollut ja olen hyvin sairas. Meilahden keskussairaala Helsingissä on tullut tutuksi ja yhä tutummaksi tulee. Minulle ei ole annettu paljon elinaikaa jos tulevat toimenpiteet ja leikkaus eivät onnistu. 8.4.2015 on seuraava toimenpide, edelliset kolme epäonnistuivat ja keskeytettiin, mutta nyt kaksi sydänkirurgia yrittävät vielä yhdessä.

Kaikella on todella määräaikansa. Uskovaisena olen jättänyt elämäni ja tulevaisuuteni Jumalan haltuun. Kuolemaa en osaa pelätä, mutta tunnustan, että pelkään kipuja ja erilaisia halvaantumisia. Kun tätä perinnöllistä sairautta hoidettiin isälläni, niin hän menetti puhekykynsä ja osittain näkönsä, sitten liikuntakykynsä. Kuinka väsymättä äitini silloin hoitikaan isää. Häpeän syvästi, etten silloin ymmärtänyt häntä riittävästi arvostaa ja kiittää. Nyt hänkin on poissa, mutta sain Jumalan armosta hoitaa ja auttaa äitiäni hänen viimeiset elinvuotensa.

Olen pyrkinyt hoitamaan käytännön asiani siltä varalta jos hoidoista huolimatta menehtyisin. Ajattelin, että on oikein ja sopivaa pyytää esirukousta ystävieni puolesta, jotka kantavat suurta huolta hoidostani ja sen onnistumisesta. Laitoin tämän tekstin tämän aloituksen alle, koska tällä foorumilla ei ole erillistä rukousosiota.

Jeesus jolla valta on, siunatkoon jokaista lukijaa ja Suomen kansaa heräämisen armolla.

[kalamos]

Avasin tälle foorumille rukousosion.
Nyt oli varmasti määräaika sen avaamiselle.
Sellaisen avaaminen on ollut monestikin mielessäni,
mutta en ole vielä sitä avannut,
koska tällä foorumilla on vielä niin vähän lukijoita,
että esirukoilijoiden määrä ei ole kovin suuri.
Mutta eihän se määrä ole ratkaiseva vaan laatu.
Laitin esirukouspyyntösi myös tuohon rukousosioon.

Kaikella on todellakin määräaikansa. Myös levolla.
Kun Paavali sanoo:

Trofimuksen minä jätin Miletoon sairastamaan

niin tuossa on hyvin voimakas ilmaisu,
mikä antaa ymmärtää, että Trofimus ei olisi millään halunnut jäädä pois matkasta.
Hän ei ehkä oikein halunnut hyväksyä tilannetta.
Hän oli nähnyt kuinka suuria ihmeitä Herra oli tehnyt Paavalin kautta.
Miksi siis Paavali jättää hänet sairastamaan.
Mutta näin Paavalin tätyi tehdä.
Myös Epafrodituksenkin täytyi sairastaa aivan kuolemankielissä aikansa.
Mutta sitten Herra armahti hänet ja hänen ystävänsä.

Ja hän olikin sairaana, kuoleman kielissä;
mutta Jumala armahti häntä,
eikä ainoastaan häntä, vaan myös minua,
etten saisi murhetta murheen päälle.

Olen todella iloinen siitä, että nyt pitkän tauon jälkeen
jaksoit tulla kirjoittamaan tälle foorumille ja myös siitä,
että kerroit tilanteestasi.
Olet ollut mielessäni koko ajan
ja aivan viime päivinä erityisesti.

[Jukka]

Kiitän sydämestäni tuosta viestistäsi. Se rohkaisi yhä tyynemmin odottamaan ensi keskiviikon sydäntoimenpidettä. Jumalan varjelusta ja siunausta Sinulle ja rakkaillesi.

[Jukka]

Tänään tulee määräaika ohitaa yksi polkuni varrelle pystytetty kivipyykki (vanhaan aikaan teiden varsille oli pystytetty kivipyykkejä, joihin oli merkitty etäisyyksiä). Omaan kivipyykkiini on merkitty 44. Se kertoo, että siitä hetkestä, kun sydämessäni syntyi usko Jeesukseen Lunastajanani, on kulunut 44 vuotta. Se on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä ja koko matkan on Jumalan armo kantanut. Tuo vanhanaikainen kivipyykki, joka oli kalliosta louhittu, nostaa mieleeni Jumalan lupauksen kansalleen

Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi

Muistan nuorena lukeneeni jostain välikäännöksesta kohdan näin kuuluvana: "Vuoret väistyvät ja kukkulat liikkuvat, mutta Minun armoni ei sinusta väisty eikä Minun rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi". Tämä oli mielessäni (vuosi uskoontuloni jälkeen), kun olimme pienellä veneellä myrskyävällä meren lahdella. Salamoita löi veteen niin, että kaloja lensi ilmaan. Lahden toisella rannalla oli jyrkkä kallio, joka kohosi korkealle ja sitä katsellessani sydämessäni oli vakuus -veneen keinuessa sinne tänne aallokon heittelemänä- että vaikka tuo kallio murenisi ja siirtyisi paikaltaan niin Jumalan armo ei väistyisi minusta eikä Hänen tekemänsä rauhan liitto horjuisi.

[Jukka]

Kyllä voi ihminen olla avuton ja saamaton, kun ei saa suunnittelemiaan kirjoituksia jaettavaan kuntoon palstan lukijoille. Puhun nyt itsestäni. Tämä kirjoitus kuuluisi blogiini, mutta sitähän ei vieläkään ole, koska en saa onnistumaan valokuvien siirtämistä suunnittelemalleni blogisivustolle ja niillä on suuri merkitys kertomani ymmärtämiseksi.

Olen tehnyt useammankin aloituksen palstalle joiden käsitteleminen on kesken, koska en ole osannut jatkaa aiheita jouhevasti saadakseni muitakin mukaan näkemyksiään jakamaan.

Ainakin neljä aihetta on jäänyt kesken, vaille lukijoiden mahdollisesti kaipaamia vastauksia. Viimeisin niistä on aloitukseni, jossa esitän uskovien tarvetta vapautua synnin harjoittamisesta ja oman minänsä hirmuvallasta, mutta myös laista voidakseen elää vapaata Jumalan lapsen elämää (lakihenkisille tämä ei varmasti ole mieleen).

Lisäksi ovat jääneet torsoksi ainakin aloitukset Henki ja sielu, Jumalan nimestä keskustelu sekä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin elämän opetukset ja esimerkit meille Uuden Liiton matkaajille. Näitä kaikkia asioita olen tutkinut ja niiden kanssa painiskellut pitäen Jumalan Sanaa korkeimpana opettajanani ja ohjaajanani. Monia asioita on selvinnyt ja kirkastunut uudella, rikkaalla tavalla, ja ne ovat ilahduttaneet sydäntäni ja sytyttäneet palavaa halua pureutua yhä syvemmälle Jumalan Pyhiin Kirjoituksiin. Mutta tosiasia on, että olen 'kovin kehno ja taitamaton ilmaisemaan' oppimaani. Toivon, että saisin Jumalalta armon kertoa minulle selvinneitä asioita oikeilla sanoilla lukijoille (vaikka niistä voi useimmat tai kaikkikin olla lukijoille selvempiäkin kuin itselleni). Lukijoiden tehtävä on arvioida ja koetella kirjoitukseni -ja kaikkien kirjoitukset ja puheet- Jumalan Sanalla.

Haluan sanoa (itseasiassa olen varma), että meidän uskovien kokemat hämmingit uskon elämässämme johtuvat pääosin kolmesta seikasta:

1. Uskovat eivät tunne riittävästi Kirjoituksia.
2. Puheiden ja kirjoitusten sisältöä ei ole koeteltu Jumalan Sanalla.
3. Kompastumme ihmispelkoon emmekä uskalla julkisesti ja rohkeasti sanoa 'ei' toiselle evankeliumille, toiselle jeesukselle ja toiselle hengelle.

Suomen Siion on suurissa ongelmissa kuten Juudan heimo 600-luvulla eKr. Nyt siirryin kyllä syrjään varsinaisesta aiheestani, mutta sanon kuitenkin, että jos tästä maasta ei löydy riittävästi 'Aabrahamia rohkeampia rukoilijoita' niin olemme menossa (ellemme ole jo menneet) sellaisen rajan yli, ettei aamunkoittoa pimeytemme keskelle enää tule. Tämä ei ole saivartelua eikä pelottelua.

"Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö.

(Tämän raamatunkohdan irroitin konteksistaan painottaakseni näkemystäni ongelmamme suuruudesta).

[kalamos]

Aikoinaan otit esiin ajatuksen,
että haluaisit tuoda tällä foorumilla esiin
Raamatun käyttämiä ilmaisuja ja sanontoja.

Asia on mielestäni niin tärkeä,
että avasin sellaiseen ihan oman keskusteluosion
osioon Sana ja Elämä.

Eli osiossa Sana ja Elämä keskustelemme siitä,
mitä Raamattu sanoo jostakin asiasta.

Osiossa Raamattu keskustelemme siitä,
mitä jossakin Raamatun kohdassa sanotaan.

Ja nyt avattavalla osiolla keskustellaan siitä,
mitä Raamatun ilmaisut ja sanonnat tarkoittavat.

Sinulla on varmasti paljon annettavaa tuolle osiolle
niinkuin koko foorumillekin.

[Jukka]

Tänään olen jälleen saanut tai joutunut kokemaan läheisesti ja käytännön elämässä, että kaikella totisesti on määräaikansa. Viisaasti on joku joskus lausunut: Homo proponit, sed Deus disponit - ihminen päättää, mutta Jumala säätää. Kello 16 ystäväni keskusteli ihan tavanomaisesti veljensä kanssa, ennen kello 17.00:sta hänet todettiin jo kuolleeksi. Aivan käsittämätöntä. Sain suruviestin illalla. Nuorehko mies, jota jäi suremaan vaimo ja kolme lasta.

Pidän ehkä lyhyen loman palstalla. Toivon, että ymmärrätte. Moni keskusteluosio on kesken ja erityisesti minua jäi vaivaamaan tuo "seurata vai jäljitellä". Minulla on kuitenkin Turun yliopiston teologisen tiedekunnan professorin selitykset sanasta jäljitellä (4 sivua). Tutkitaan niitä joskus.

Nyt kaikille toivotan hyvää yötä, Jeesus myötä.

[Jukka]

Hän siirtyi tästä ajasta ikuisuuteen polvillaan Herransa edessä. Siinä asennossa hänet löydettiin kuolleena vuoteensa viereltä. Mitä kaunein lähtö. Yhtä ylevä ja puhutteleva kuin Jaakobin lähtö lähes 4000 vuotta sitten.

Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö.

Kysymyksessä oli eräs merkittävimmistä opettajistani -Risto Santala.

Kun kirjoitin arviotani Jeesuksen seuraamisesta ja jäljittelemisestä, ovat useammat Raamatun alkutekstien tuntijat selittäneet asiaa minulle; seuraamisen ja jäljittelyn erosta.

Pidän ehkä lyhyen loman palstalla. Toivon, että ymmärrätte. Moni keskusteluosio on kesken ja erityisesti minua jäi vaivaamaan tuo "seurata vai jäljitellä".

Palaan tähän asiaan seikkaperäisesti -määräaikana- mutta nyt tiedän omassatunnossani, että tehtäväni on olla tukena suurissa ahdingoissa minua lähellä eläville lähimmäisilleni. En voi sanoa, että "mene nyt rauhassa ja tule huomenna, sitten autan sinua".

Muistan kuin eilisen päivän 30 vuoden takaa, kun seurakunta kokoontui rukoilemaan erään köyhän afrikkalaisen kyläyhteisön puolesta. Heillä ei ollut puhdasta vettä riittävästi. Ihmisiä, varsinkin pieniä lapsia menehtyi. Rukoushetkeä johti 'palava vanhemmistoveli' joka anoi Herraa vaikuttamaan meissä kuulijoissa uhrimieltä, joka pelastaisi kylän lisäkuolemilta. Veli anoi Jumalalta 16.000 markkaa porakaivon rakentamiseksi. Rukoilimme varmasti sydämestämme, kun näimme kuvia epätoivoisista äideistä, jotka puristivat rintaansa vasten itkeviä ja heikossa kunnossa olevia pienokaisiaan. Tunsin (kuten jotkut muutkin), että jokin rukoushetkessä ei ollut oikein. Se selvisi myöhemmin; vanhemmistoveli oli hyvin varakas, jolla olisi ollut rahaa kustantaa kylään ilman varojen keruutakin porakaivo (itse asiassa vaikka kymmenen porakaivoa). Jos oikein muistan, niin seurakuntalaiset saivat koottua summan, jolla porakaivo rakennettiin.

En osaa tähän muuta nyt kirjoittaa, paitsi toivomuksen, että muistaisitte näitäkin ihmisiä, jotka yllättäen ovat menettäneet rakkaansa ja jotka eivät vielä tunne Herraa pelastajanaan ja lohduttajanaan.